Tämä on loppu elämäsi viimeinen päivä, joku viisas kai joskus todennut. Mä en ole kovin viisas tai ainakin se päätelmä on tehtävä juuri tässä ja juuri nyt.

Erostani on kulunut n. 1,5v ja elämä sen jälkeen heitellyt joka suuntaan. Melkein heti parisuhde perään joka oli kaunis mutta repi sieluni, koska en ollut mitenkään valmis vaikka tunne oli aito. Olen käyttäytynyt kuin lapsi joka hakeaa huomiota, pelännyt, juonut viinaa liikaa. Ollut vihainen itselleni, halveksinut omaa kykenemättömyyttä parisuhteeseen.

Mutta tärkein asia että en ole antanut periksi. Monissa hyvin pienissä asioissa elämäni kai mennyt ajoittain eteenpäin, vaikka oma hyvinvointi ja vastuunottaminen elämästä on ollut todella vaikeaa. Ajoittain jopa mahdotonta. En halua ottaa vastuuta omasta elämästäni. Ennenkuin kuin nyt.

Olen aloittamassa syksyllä psykoterapiaa. Olen ollut kaupungin avohoidon piirissä masennuksen vuoksi noin. 3v. Mutta voimat ja halukkuus aloittaa psykoterapiaa ollut hyvin tuskallinen. On pitänyt kaatua ja kontata että tajunnut ettei vaan itse jaksa vetää kivirekeäni.

Käy kerran viikossa tukiryhmässä, joka edesauttanut mun eteenpäin menemistäni todella paljon. Mutta nyt koen että psykoterapiaa aloittaa uuden ajanjakson elämässäni.